|
|
|
|
Veijo Laukkanen jättää seuran puheenjohtajuudenJohanna Silventoinen ja Eetu Toroskainen palkittiin seuran parhaina urheilijoina (22.12.07/PH)Punkaharjun Urheilijoiden pidetty pitkäaikainen puheenjohtaja jättää ansaistusti tehtävänsä seuran puheenjohtajana Katriina Huttuselle ja siirtyy jatkossa toimimaan talkootehtävissä. Asiasta päätettiin yksituumaisesti Punkaharjun Urheilijat ry:n vuosikokouksessa 22.12. Veijo toimi pj:nä yhteensä 11 vuoden ajan aloittaen urakkansa jo vuonna 1995. Opiskelunsa aikana puheenjohtajuutta hoiti Sami Immonen. "Tulin seuratyöhön mukaan joskus 80-luvun lopulla. Muistan, kun vietimme yleisurheilukauden päättäjäisiä Gasthausissa, jonne saavuin Juuson ja Jennin vanhempana. Tilaisuudessa palkittiin lapsia ja päätteeksi keskustelimme vanhempien mukaan saamisesta seuratyöhön. Immosen Sami ja Kalevi saivat minut puhuttua mukaan, eikä päätöstä tarvinnut katua. Ennen seuran puheenjohtajaksi ryhtymistä toimin hiihtojaoston puheenjohtajana, joten kaiken kaikkiaan parikymmentä vuotta on vierähtänyt näissä merkeissä." Myös kahdenkymmenen vuoden ajan seurassa toiminut Ahti Siitonen jätti paikkakunnalta muuton vuoksi paikkansa johtokunnassa. Toiminta-ajatusPunkaharjun Urheilijat Ry on ensisijaisesti nuorisotyötä tekevä
kasvattajaseura. Tulevaisuus on lapsissamme, joten heidän hyvinvoinnillaan on
suuri merkitys itsemme ja yhteiskuntamme tulevaisuudelle. Yksi henkisen
hyvinvoinnin suurimmista edistäjistä on liikunta. Liikunnalla on erityisen
tärkeä merkitys lasten kasvulle ja kehitykselle. Eikä tietenkään sovi unohtaa,
että lapsena saatu liikuntakipinä palaa yleensä läpi elämän ja siirtyy
sukupolvilta toisille.
Johtokunta Puheenjohtaja: Katriina Huttunen, p. 050 537 6685 Jääkiekkojaoston pj. Juuso Laukkanen, p. 050 464 6502
JäsenmaksutMaksamalla seuran jäsenmaksun on vakuutuksesi kunnossa seuran järjestämissä harjoituksissa ja kilpailuissa. Jäsenmaksulla saa myös alennuksia seuran järjestämistä matkoista erilaisiin tapahtumiin. (Jäsenmaksu on voimassa 1.10.- 31.09.). Jäsenmaksut ovat vuonna 2008 10 euroa/hlö, 25 euroa/perhe (merkitse jäsenten lukumäärä), 60 euroa/kannatusjäsenmaksu yrityksille ja uintijäsenmaksu 50 euroa/kausi. Ystävällisesti suorittanet seuran jäsenmaksun ensitilassa tilille SOP Punkaharju 536406-417108. Näin varmistat etusi ja olet mukana tukemassa paikkakuntamme urheiluseuraa. Puruveden kierros
|
|
Copyright © 2008 PUNKAHARJUN URHEILIJAT |